Possakkatupa

Majoitusta Kuopion Hiltulanlahdessa

Kartanon pihapiiriin kuuluva vanha 1850-luvulta oleva Possakkatupa on syksyn 2022 aikana muutettu kymmenelle hengelle vuokrattavaksi huvilaksi. Huvilaa voivat vuokrata yksityiset asiakkaat sekä yritykset omiin tarpeisiinsa tai kartanon muihin palveluihin yhdistettynä. Huvilassa vanhaa tunnelmaa luovat muun muassa alkuperäiset hirsiseinät ja pönttöuunit. Rakennukseen on vuosien varrella tehty kunnostuksia.

Possakkatupa on kaksikerroksinen hirsirakennus Kuopion Hiltulanlahdessa. Tuvassa on 5 erillistä makuuhuonetta, joista 2 on alakerrassa ja 3 yläkerrassa. Molemmissa kerroksissa on WC-tilat, joissa on molemmissa suihkut ja pesuaineet. Yläkerrasta löytyy pieni aula. Sisääntulokerroksesta löytyy tupakeittiö ja oleskelutila. Keittiöstä löytyy täyspitkä jääviileäkaappi, mikro, kahvin- ja vedenkeitin, induktioliesi, uuni, leivinuuni, tiskikone sekä astiat ruoanlaittoon ja 15 henkilön ruokailuun.Varustukseen kuuluu myös takka, televisio, kotiteatterijärjestelmä, blueray-soitin, radio, wifi, silitysrauta ja -lauta. Jokaisesta makuuhuoneesta löytyy kaksi erillistä sänkyä. Lisäksi yläkerran isoimmassa makuuhuoneessa on levitettävä sohva ja lasten pinnasänky. Varusteluun kuuluu myös potta ja syöttötuoli.

Varaukset ja tiedustelut joko sähköpostitse kartano@koivumaenkartano.com tai puhelimitse +358 17 3614 291 (myyntipalvelu avoinna arkisin klo 9-16).

OTA YHTEYTTÄ.

HINNASTO 1.1.2023-31.10.2023

MAJOITUS- / YÖPYMISHINNAT:
(1-10 henkilöä, hinnat sisältävät loppusiivouksen)

SU – TO (tulopäivä klo 16:00 – lähtöpäivä klo 12:00)
1 vrk 450 €
2 vrk 550 €
3 vrk 650 €
4 vrk 750 €
7 vrk 1 500 €

PE - SU (tulopäivä klo 16:00 – lähtöpäivä klo 12:00)
2 vrk 750 €

Juhlapyhät: joulu, uusivuosi, pääsiäinen, vappu, juhannus 3-4 vrk / 1 150 €.
Lemmikkimaksu +30 €/vierailu.

PÄIVÄVUOKRAT: (hinnat ilman majoitusta 1-20 hlö)

MA -TO
klo 8-16 arkipäivä 150 €
klo 17-24 arki-ilta 150 €

PE, LA TAI SU
klo 12-24 koko päivä 450 €


LISÄPALVELUT

TARJOILUT:

+ kevyt aamiainen toimitettuna jääkaappiin +10 €/hlö (asiakas laittaa itse tarjoilut esille ja keittää kahvit)
+ runsas aamiainen +25 €/hlö toimitettuna tupaan klo 7.30-10 välillä
+ aamu- tai iltapäiväkahvi ja suolainen TAI makea kahvileipä tupaan toimitettuna +10 €/hlö (kahvit termarissa)
+ lounas/päivällinen tupaan toimitettuna +26,90 €/hlö (minimiveloitus 10 hlö)
+ Iltapala tupaan toimitettuna alk. +10 €/hlö

KYSY RUOKAILUMAHDOLLISUUTTA MYÖS KARTANON RAVINTOLASSA!

PETIVAATTEET JA PYYHKEET:
+ liinavaatteet ja pyyhkeet +20 €/hlö

SAUNA:

+ Kartanon päärakennuksen kellarisauna
+ tilaussauna ma-to +200 €/2 h, pe-la +300 €/2 h, su ja juhlapyhät hinnoitellaan erikseen

Tarkista saatavuus aina. Juhlapyhinä voi olla osittain rajoitettu palvelukapasiteetti.

Ennakkovarausmaksu 50 % vuokrahinnasta. Loppulasku ja lisäpalvelut maksetaan paikan päällä ennakkoon sovittuna aikana. Kaikki hinnat sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron.

YLEISIÄ OHJEITA

VARAUSAIKA:
Majoitusvarauksissa Possakkatupa on käytössäsi tulopäivänä alkaen klo 16 ja lähtöpäivänä klo 12 saakka. Arkisin päivävaraus klo 8-16 ja iltavaraus klo 17-24. Viikonloppuisin (pe, la tai su) koko päivän varaus klo 12-24. Voit tarkastaa sinulle erikseen sovitut kellonajat varausvahvistuksestasi. Saapumis- ja lähtöajoista voi neuvotella, mikäli muita varauksia ei ole samoina päivinä.

KOKOONTUMISRAJOITUS:
Possakkatuvassa saa yöpyä enintään 10 henkilöä (viranomaismääräys). Rennompiin illanistujaisiin tai juhliin (ilman majoitusta) suositeltu henkilömäärä tuvassa on enintään 20 henkilöä.

VARAUSEHDOT
Varauksen tekijän tulee olla 18 vuotta täyttänyt tai muulla tavalla oikeustoimikelpoinen henkilö tai muu taho. Varausta tehtäessä tulee sopia mahdollisista kokouksista, juhlista tai muista haluttavista lisäpalveluista sekä mukana olevista lemmikkieläimistä.

Vieras on velvollinen noudattamaan lakia, yleisiä hyviä tapoja sekä kohteen sääntöjä vierailunsa aikana. Omistajalla on oikeus keskeyttää vierailu vieraista johtuvista syistä. Keskeytys on hyväksyttyä, mikäli vierailu toteutuu varauksessa annetuista tiedoista merkittävästi poiketen. Samoin vierailu on oikeus keskeyttää, mikäli vieras syyllistyy järjestyshäiriöihin tai merkittäviin kohteen sääntöjen rikkomisiin tai omistajalla on muulla tavoin merkittävä peruste epäillä henkilöiden tai omaisuuden olevan vaarassa.

Vieras on vastuussa tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttamistaan vahingoista, jotka hän tai hänen seurueensa aiheuttaa kohteelle tai sen irtaimistolle. Lisäsiivousmaksu alkaen 150 €. Kohteen siivouksesta vierailun aikana huolehtii vieras, ellei hän ole erikseen ostanut välisiivousta 75 €. Perussiivous kuuluu vuokran hintaan, mikäli toisin ei ole sovittu.

Varaaminen ja maksaminen
Varauksen vastaanottamisen jälkeen asiakkaalle on lähetetty sähköpostitse varausvahvistus, jossa on kohteen tarkemmat tiedot sekä asiakkaan tekemän varauksen ja lisäpalveluiden tiedot. Sähköisen lukituksen avainkoodi on lähetetty saapumisvuorokauden aikana.

Varaus on vahvistettu, kun asiakas on suorittanut ennakkomaksun 50 % vuokrahinnasta, tai on maksanut sekä ennakkomaksun että loppusuorituksen yhdellä kertaa. Maksun voi maksaa laskulla (laskutuslisä +9 €) tai paikan päällä käteisellä tai tyypillisimmillä pankki- ja luottokorteilla ennakkoon sovittuna aikana.

Varauksen peruuttaminen ja muuttaminen

Mikäli asiakas joutuu perumaan varauksensa, tulee hänen ilmoittaa asiasta välittömästi Koivumäen Kartano Oylle kartano@koivumaenkartano.com tai puhelimitse +358 17 3614291.Varauksen voi perua ilman kuluja ennen ennakkomaksun eräpäivää.

Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa vähintään 28 vrk ennen majoituksen alkua, palautetaan suoritettu maksu vähennettynä toimistomaksulla (50 €/varaus). Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin, peritään koko vuokrasumma.

Mikäli kyseessä on ylivoimainen este (Force Majeure), vuokranantaja voi perua varauksen. Asiakkaalla on tällöin oikeus saada vuokranantajalle maksamansa summa takaisin kokonaisuudessaan.

MUUTA:

Huomioithan myös Koivumäen alueen muut asiakkaat ja asukkaat, eläimet ja liiketoiminnan. Possakkatuvan rakennuksen toinen pääty on yksityisessä asuinkäytössä, samoin päärakennuksen yläkerta. Kartanon iso puutarha on ravintolan pihaa ja sen anniskelualuetta. Possakkatuvan vieraille virkistäytymiseen on varattu tuvan takapiha kalusteineen.

KOIVUMÄEN KARTANON JA POSSAKKATUVAN HISTORIAA:

Koivumäen Kartanon historia alkaa 1700-luvulta. Elettiin Ruotsin vallan aikaa, ja Hiltulanlahden kylällä oli neljä taloa. Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf katsoi, että näissä sotilasvirkataloissa oli liikamaita, joten hän perusti isonjaon yhteydessä 1792 Björkbackan eli Koivumäen tilan kooltaan 1700 ha. Kuningas oli maakuntamatkallaan 1802 ja yöpyi Savon vierailullaan Kuopiossa, lääninkamreeri asessori Gustaf Saloniuksen residenssissä. Kuningasta pidettiin ilmeisen hyvänä, koska hän antoi lahjakirjalla rälssioikeuden ja Koivumäen tilan Saloniukselle. Saloniuksen jälkeen Koivumäen tilan perivät hänen 3 poikaansa, jotka saivat nopeasti tuhlattua perityn omaisuuden, joten tila pakkohuutokaupattiin vuonna 1869. Silloin tilan huusi itselleen kauppaneuvos Gustaf Ranin.

Ranin kehitti paljon Koivumäen tilaa ja sen toimintaa ja hän perusti yksityisen kansakoulun Alapihaan, jotta kylän ja tilan lapset saivat käydä omaa koulua. Tilan koko oli suurimmillaan noin 2000 hehtaaria ja tilalla elettiin hyvin omavaraisesti maa- ja metsätaloudesta. 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun vakituisia työntekijöitä oli 20 ja päivätyöläisiä 180. Oli oma meijeri, lehmiä 60-70, hevosia, lampaita, 700 sikaa. Possakkatuvan arvioitu rakennusvuosi on noin 1850 ja se on valmistettu hirrestä. Rakennus sijaitsee Koivumäen pihapiirissä vastapäätä Koivumäen kartanon keltaista päärakennusta. Kokonaisuudessaan rakennuksessa on kolme osaa, joista yksi on Possakkatupa. Se oli aikoinaan päivätyöläisten talo, jonne tuli myös kaikkien postit. Rakennus on toiminut myös väentupana, jossa palvelusväki, rengit ja piiat sekä pehtoori on majoittunut.

Siirry ostamaan tuotteitamme verkkokaupasta

Laske tarjous tilaisuuteesi

Katso lisäkuvia Instasta

Tee pöytävaraus kattauksiin